Prosessin pituus todellisuudessa ei mennyt IHAN noin sukkelaan, kuin sen visioissani maalailin. Mutta NYT se on maalissa. Noin 2,5 kk se loppujen lopuksi otti.
1.4. tein YTJ:n rekisteriin ilmoituksen yhtiön perustamisesta ja tänään 9.6. lisäselvitysten jälkeen prosessi maalissa.
Suurimmat haasteet olivat
- Tilintarkastajan lausunnon saaminen
- Apporttiomaisuuden arvon määrittäminen
Myöskään itse itselleni pitämä hallituksen kokous ei ollut riittävä valtuutus, vaan jouduin pitämään yhtiökokouksen. Tuttuun tapaan pöytäkirjassa toivotin itseni tervetulleeksi, valitsin itseni sihteeriksi ja pj:ksi, totesin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja sen olevan päätösvaltainen.
Oleellista oli myös, että kokous oli numeroitu.
Tilintarkastajan metsästämisessä ongelma oli siinä, että kun minun operatiivisen yrityksen toiminta on 'pienimuotoista'. Eli minulla ei täyty kaksi seuraavasta kolmesta vaateesta, joka on edellytys tilintarkastajan käytölle:
Oleellista oli myös, että kokous oli numeroitu.
Tilintarkastajan metsästämisessä ongelma oli siinä, että kun minun operatiivisen yrityksen toiminta on 'pienimuotoista'. Eli minulla ei täyty kaksi seuraavasta kolmesta vaateesta, joka on edellytys tilintarkastajan käytölle:
- Keskimäärin 3 työntekijää tilikaudessa
- Taseen loppusumma ylittää 100 000 €
- Liikevaihto yli 200 000 €
Jos vähintään kaksi täyttyisi, pitäisi olla tilintarkastaja.
Ja koska minulla ei ole, järjestään kaikki tilintarkastajat joilta pyysin tarjousta, sanoivat että tekevät lausuntoja vain "asiakkailleen". Noh, löysin vihdoin ja viimein yhden, joka suostui lausunnon tekemään! Siitä laskutettiin n. 4h ja tuntihinta oli 120 € / h..
Apporttimaisuuden arvo piti määrittää myös, ja käytin siinä verottajan ohjeistusta:
Kirjanpidollisen arvon ja liiketoiminnan tuottoarvon keskiarvo.
Eli tasearvo on varat miinus velat, ja tuottoarvo on liikevoitto x 5 (joista jälkimmäisessä voi soveltaa, kun perustelee sovelluksensa) ja näiden summa jaettuna kahdella.
Määritin operatiivisen firman arvoksi 50k, josta sitten maksan varainsiirtoveron. Tästä arvon määrityksestä sitten tilintarkasta kirjoitti lausunnon, että Holdingyhtiön apporttina saatu summa vastaa VÄHINTÄÄN tuota arvoa.
Eli, 1.4. Yhtiö kyllä perustui, mutta vasta reilu 2kk myöhemmin operatiivisen yhtiön osakkeiden siirto rekisteröityi holding yhtiön taseeseen ja YTJ:n rekisteriin.
Eli, nyt voin virallisesti tituleerata itseni KORSERNIJOHTAJAKSI!
Hintalappo koko prosessille:
- Osakeyhtiön perustaminen Kaupparekisteriin 300 €
- PRH:n osakeanti-ilmoitus 300 € (Osakevaihto, jossa operatiivisen firman osakkeet siirtyivät holdariin)
- Tilintarkastajan lausunto 500 €
- Varainsiirtovero 750 €
Muut kulut
- LEI-tunnus kolmeksi vuodeksi 195 € (n. 5€/kk)
- Kirjanpito (Netvisor) 15€/ kk
- Pankki (Holvi) 15€/kk
********
Ikävä puoli tässä prosessissa on se, että kun näitä kaikkia vekslauksia tässä on ollut, ja operatiiviseen yhtiöön jäi varoja joita en nyt voi vielä sijoittaa, niin alan seuraamaan tässä blogissa pelkästään Holding-yhtiön varallisuutta ja sijoituksia. Ja tämä alkaa valitettavasti taas aika matalalta tasolta..
Lähtötaso on maltillinen 15k.
Ehkä myös jatkan operatiivisen firman tulosten raportointia ja tulevaisuuden näkymiä. Jännä nähdä mitä tapahtuu, muuttujia on vielä paljon ilmassa.
P.s Yhden uuden koulutuslaitosluvan firma jo sai, sen myönsi TUKES. Pending-vaiheessa on myös Traficomin koulutuslaitoslupa, jonka saaminen on haasteellinen, ja työn ja tuskan takana.
*******
Loppusanat: Kun aloin tutkimaan Holdarin perustamisen mahdollisuutta, niin joka puolella neuvottiin ja ohjeistettiin, että käytä ammattilaisten apua ja juristin apu on suotavaa yms.
No en käyttänyt.
Kaikki dokumentit ja ilmoitukset tein pienin kätösin ihan itse.
DISCLAIMER: En kannusta muita tekemään näin, mutta totean, että tietoa löytyy hyvin ja se on myös mahdollista, kunhan viitsii kaivella ja tutkia ja selvittää. Verottajan ohjeistus, kaupparekisterin dokumentit, Osakeyhtiölaki.. Tietoa löytyy kyllä!