tiistai 3. kesäkuuta 2014

Salkun tuottoa mittaava indeksi plussalle!

Näin pääsi käymään - kahden ja puolen vuoden 'miinuksella' oleminen on ohi.
1.1.2011 - 2.6.2014.
Kun aloitin salkun tuottojen seurannan, annoin sijoituksille suhdeluvun 100, jota myös indeksiksi kutsutaan. Jos sijoitusten arvo laskee, tippuu myös ko. suhdeluku samassa suhteessa. Luku indikoi täten sijoitusten tuottoa.

Sijoitusteni indeksointi alkoi vuoden 2011 alussa; 100. Kuten kaikki vähänkin pidempää sijoitusta harrastaneet tietävät, silloinhan alkoi laskukausi. Sijoitusteni ATH (Alltime High) on niinkin korkea pisteluku kuin 100,47. Näin ylhäällä se oli tammikuun 13 vuonna 2011. Tähän on toki vielä piiitkä matka.

Eilen, pitkästä aikaa, indeksi nousi yli satasen. (100,10) Suhteelliset sijoitustuottoni ovat siis nyt voitolla. (mikäli sijoitussumma olisi ollut alusta asti sama). Sijoitussuunnitelmani mukaisesti olen lähes joka kuukausi sijoittanut pienen summan; osa on maksanut enemmän ja osa on ollut aika halpojakin. Nyt tämä korkea indeksi kertoo sen, että käytännössä jokainen tekemäni sijoitus on nyt voitolla.

Vaikka tuottoja kuvaava indeksi onkin niiannut, todellista saldoa kuvaava kuvaaja näyttää mukavaa nousua koko ajan. Euroissa mitattuna pienet sijoitukseni ovat nyt tuottaneet 2 225 e, joka vastaa 13,46%:ia salkkuni koosta.

Kaikki tämä on seurausta yhdestä pienestä asiasta; Päätöksestä aloittaa säästämään. Ainoa harmituksen aihe on se, että en ole aloittanut säästämistä aiemmin. Kuten kuvaajasta näkyy, olen vielä suhteellisen alussa; Omaan (täysin omaan) veneeseen omassa rauhassa on vielä pitkä matka, mutta mikä tärkeintä; Matka kohti tavoitetta on jo hyvässä vauhdissa!

Alkuperäinen ja sijoitussuunnitelman mukainen idea Kikkailusalkulle oli se, että kikkailemalla koitan voittaa käyttämäni indeksit ja voittaa ajoittamalla ja itse valitsemalla osakkeita markkinat. Ja koska tilastollisesti yhdeksän kymmenestä aktiiviesta sijoittajasta häviää indeksille, koitan pitää myös Kikkiksen osuuden pienenä; 10% koko salkusta.

No, hyvin osuneet valinnat ovat kasvattaneet Kikkisen osuutta yli neljännekseen, Kikkiksen ollessa nyt 25,4% koko salkusta.

Maantieteellisesti olen koittanut hajauttaa koko salkkuani ympäri maailmaa. Kolme suurinta osuutta jakautuu maantieteellisesti seuraavasti; 1. Suomi (33,8 %), 2. Eurooppa 30,4% ja Pohjois-Amerikka (19,8%).
Tosin, tässä ei ole mukana Kikkiksen osuutta. Hmm.. se pitää muuten tuupata tuonne sisälle omana sektroinaan.. Kikkiksen allokaatio on nyt karkeasti osapuilleen seuraava; 20% käteistä, 60% Suomessa ja 20% Venäjällä. 


Jännä nähdä pääsenkö pian postaamaan ATH-postauksen. Itse odottelen jo pörssien laskua, että pääsisin taas shoppailemaan halvalla. Keskimäärin mukavapi ostaa halvalla kuin kalliilla..

Odottelemisiin..

-J-







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti