tiistai 27. tammikuuta 2015

Pientä epäuskoa ilmassa

Piti oikein lähteä tarkistamaan tuota taulukkoani, että onko jossain päässä tyllut joku päivitys tai jotain. Oma salkkuseurantanihan hakee luvut Seligsonin taulukoista, jotka eivät aivan reaaliaikaisia ole. Noh, EKP:n elyvysilmoitus omiin tietoihini ilmestyi vasta viimeviikon perjantaina: Päivänousu vähän yli tonni. Ja koska Salkku Von Hempa ei ole todellakaan tälläisiin summiin tottunut, on kyseessä oltava joku bugi.

Ensiksi päivittämään kaikki osuudet Seligsonilla (koska laitan osuudet ostohetkeltä taulukkoon, ja ne oikeasti menevät vasta viiveellä, kun saavat lisättyä ostoksen salkuun = jonkun verran heittoa.) Tarkistuksen seurauksena taulukoissa oli tullut reilun 400e virhe -> minun hyväksi onneksi.

Noh, tämä ei kuitenkaan selitä tuota nousua, ja kun kaikki muutkin kohdat täsmäävät, on vain hämmästeltävä nousua. Aikaisempi päivänousuennätys prosentteina oli ensimmäiseltä sijoitusvuodeltani, +3,70 % (lokakuu 2011). Tällöin se oli eugeneina vähän reilu pari sataa.

Prosentuaalisesti kovin lasku taas on samalta vuodelta, mutta elokuulta: -4,36 %.

Viime viikon yhden päivän nousu oli 5,10 %, ja paikallisessa valuutassa peräti 1 104 e. Ja koska alkukuustakin nousua on ollut, kokonaistilanne tässä vaiheessa kuuta (ja myös vuotta) on muikea 11,62 %, joka tekee 2 411 e. 

Paras kokonainen kuukausi on toistaiseksi syyskuu 2013: +4,37 / 643 e. Eli koska kuukaudessakaan ei ole vielä päästy viiteen prosenttiin, vähän tämä 5,1 % päivänousu kummastuttaa, vieläkin..


Salkun koostumus (karkeasti) tällä hetkellä:
  • Seligsonin passiiviset indeksit 80 % (sis. myös Venäjän aktiivisesti hoidetut osuuden)
  • The Kikkis 20 %.
Kikkailusalkun tulos on kuluvana vuonna 12,85 %, joka sekin on hyvä.


*****


3 kommenttia:

  1. Suurimmat päivänousut taitavat tapahtua sekä kurssien ollessa pohjilla, että huipulla. Koska olemme nousseet jo useamman vuoden voimme olettaa ettemme ainakaan ole pohjilla. En tiedä kuinka kauan huipulle nouseminen vielä kestää, mutta tuskinpa enää kovin montaa vuotta ainakaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousut pohjilla ja dropit huipulla kuulostaisi loogisilta, mutta että parhaat piikit olisivat myös huipulla, kuulostaa oudolta.. Mutta tosiaan, MOT. Itse jo 2014 odottelin pudotusta, ja jatkan odottelua myös tänä vuonna.. JOS ei strategiani olisi buy & hold, olisi myyntinappi jo viuhunut, tai viuhuisi nyt. Öljyä muuten ostin tänään!

      Poista
    2. Itseasiassa kurssihuipuissa logiikka on hyvin kaukana todellisuudesta. Silloin tulevan pahnanpohjimmaiset mukaan ja sen jälkeen kun kaikki ovat mukana ja kurssit ovat nousseet rytinällä alkavat laskut. Suurimmat laskut eivät taida kuitenkaan tulla heti huipuilta vaan vähän ajan päästä siitä.

      Poista