perjantai 11. maaliskuuta 2011

Kymppitonni & motivaatiopalkinto

Aiemmin olen asettanut yhdeksi välitavoitteeksi, että kuluvan vuoden (2011) lopussa säästössä on 7350 e. Tämä summa toteutuu, jos pystyn saamaan säästöön kuukausittain 300e ja saan sijoituksille 9 %:n tuoton. Toistaiseksi näyttää hyvältä.

Nyt asetan lisää välitavoitteita: kymppitonni! Pyöreä ja hieno luku, komeampi kuin tuo 7350. Ja mukava todetta, että 10 donaa on kasassa. Pikaisten laskelmien mukaan tuon summan saan kokoon reilun vuoden kuluttua, elokuussa 2012. Aion kuitenkin päästä tuohon summaan jo hieman aiemmin. Ruoskiakseni itselleni hieman motivaatiota, palkitsen itseni (ja naikkoseni) hienolla palkinnolla.

Palkinto?

Mietiskelin tovin eri vaihtoehtoja. Se pitäisi olla jotain mukavaa ja mielellään jotain ennen kokematonta. Esimerkiksi seinäkiipeilyä voisi olla kiva kokeilla, kun sitä en ole koskaan koittanut. Pienen aivoriihen jälkeen mieleeni kuitenkin juolahti eräs haaveeni kohde, jota olen usein miettinyt, mutta toteutuksen asteelle en ole koskaan päässyt: Hienoon ravintolaan!


Ja mikä tahansa ravintola ei kelpaakaan, vaan ko. ravintola pitää olla mainuttuna Guide Michelinin ravintolaoppaassa. Tuonne oppaaseen pääsee vain harvat ja valitut ravintolat, ja tällä hetkellä Suomesta löytyy viisi kappaletta Michelin tähdillä 'arvostettua' ravintolaa:  Chez Dominique (ainut kahden tähden ravintola), Demo, Carma, Postres ja Luomo.

Toisaalta voisin (ehkä) kelpuuttaa kyllä muitakin hienoja ravintoloita tämän palkinnon toteuttamiseen. Esimerkiksi Tampereella on kuulemma monia hyviä ravintoloita, esimerkiksi Näsin Neula komeine maisemineen.


Tavoite on päästä soittelemaan pöytävarausta jo ennen juhannusta 2012. Mikä olisikaan hienompi tapa aloittaa kesäloma, kuin juhlistaen kymppitonnin välietappia Hyvän(!) ruoan jajuoman kera erinomaisessa seurassa.


 
    
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti