keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 paketissa & Blogiestien vertailu

Niin se vain aika rientää, ja jo (lähes) kaksi vuotta on projektin parissa pakerrettu. Teemalla kuukausisäästämistä, indeksisijoittamista ja purjehdusta on menty vauhdikkaasti, ja kuvaaja johon kaikki loppujen lopuksi kiteytyy, näyttää tältä:

Kulmakerroin on pysynyt mukavasti suht. vakiona jo pari vuotta.

Ja sitten (tapani mukaan) pidemmittä lätinöittä lukujen kimppuun:

2012 (muutos vs. 2011)
Kasvua (€) +4928 (+1291)
Tuotto (%) +13,25 (+44,87 %-yksikköä)
Lisäykset (€) +3850 (-1650)

2011
Kasvua +3637
Tuotto (%) -31,62
Lisäykset (€) +5500

Tavoite 2013 (epävirallinen)
Kasvua +6600 e
Tuotto (%) +10 %
Lisäyksiä 6000 e

Luvuista huomataan, että säästöön sain tuntuvasti vähemmän kuin edellis vuonna. Epävirallinen tavoite vuodelle 2013 on ohittaa hieman vuoden 2011 taso. (Virallinen tavoite on edelleen tuo maltillisempi, 300e/kk tahti, 3600e/v)

Salkkuni tuottoindeksi on historiani ajalta (alk. helmikuu 2011) edelleen heikko, 77,50. Tämä pitkälle katastrofaalisen heikon 2011 vuoden ansiota.
Laiskan Sijoittajan salkkuseurannannasta nappasin vinkkejä hyvien peruslukujen esittelyyn. Omat vastaavani ovat 31.12.2012
  • Salkun hankintahinta 11 931
  • Salkun markkina-arvo 11 855 (-0,64 %)
  • Realisoitunut tuotto (myynnit & Osingot) -1165 e

Blogistien vuosi 2012 

Lähteenä vertailussa käytän blogistien julkaisemia vuosituottoja, sen kummemmin menetelmiä arviomatta. Tässä(kin) listassa yksi nousee ylitse muiden. KTR:n käsittämättömän kova 47,09 % on jotain, josta harva sijoittaja edes pystyy uneksia. (varsinkaan vuonna, jona "peruspörssi" tuottaa sen reilut 10 %) Muiden tulokset ovat sitten jo ns. vertailukelpoisia (lue inhimillisiä ja maallisia).
edit: Listaan lisätty Arvosijoittajan (mainio) tulos.
edit2: Listaan lisätty Laimean Sillin blogi.

Projekti

Projekti on edennyt lähes täysin suunnilman mukaan. Taitoa ja kokemusta on tullut tallille (eli minulle) roppakaupalla. Purjehduksia ja kokemuksia eri veneistä on varmasti enemmän kuin monella 'konkarilla'. (No purjehdusmäärissä en tietenkään pärjää, mutta tosiaan suht. monella veneellä sitä on tullut jo seilailtua)
  • Inferno 28
  • IF 27
  • Albin Express 27
  • Absolut 37 (kahdesta erilaisesta yksilöstä)
  • Maestro 37
  • Hanse 320
  • Omavalmiste (vm. 32) 25
  • Scampi 30
  • Bavaria 39
Himoitsemani kansainvälinen huviveneenkuljettajan lupakirja odottelee jo oven takana. TraFille menevästä hakemuksesta jo teoriapuoli on kunnossa (rannikkolaivuri), ja käytäntöpuolesta päällikkökurssi on LÄHES jo suoritettu. Ainoastaan pari pimeäajoa on vielä ensi keväänä edessä.

Myös VHF-tentti on vielä suorittamatta. (vaaditaan, jos/kun vuokraa veneitä välimerellä tai karibialla)

Seuraavana isompi veneilyprojekti on edessä touko-kesäkuussa, kun minun on tarkoitus olla kipparina siirtopurjehduksella, jossa kaverini ostama pursi pitää purjehtia Malmöstä Suomeen.


Vuosi 2013

Projektin puolella tavoite on tietenkin saada em. kortti taskuun. Pari uutta venettä olisi mukava päästä purjehtimaan, sekä tietysti joku kliimaksi lämpöisissä vesissä kruunaisi kaiken. (vrt. Kroatia)

Sijoituspuolella 17 000 jörskin rajapyykki olisi hienoa puhaista. (Tämä ei tosin toteudu, jos (ja kun) salkusta lohkaisen venekassan suuruisen palan ja ostan veneen. Ja tällä pitää voida purjehtia Tallinnaan). Joka tapauksessa 300e/kk on minimisäästötavoite.

***********************

Äärettömän mukavaa ja rentoa sijoitusvuotta 2013 kaikille!

-J-



















7 kommenttia:

  1. Toivottavasti tämä blogistien vertailu ei jää tähän ja vuoden päästä voimmekin sitten todeta parin vuoden tuotot. Ei sekään tietysti ole vähintään kymmentä vuotta mutta kuitenkin. Jostain syystä veikkaan kuitenkin jonkun bloggaajan lopettavan, mutta en sitä tietysti toivokaan. Oma salkkuni (Vähemmän on enemmän) ei ole juurikaan hajautettu, joten ei sitä kannat muihin verrata. Mitä taas tulee huipputuottoihin niin onhan toi vajaa 50% ihan helvetin kova tulos. En usko siihen ihan heti pystyväni ainakaan kovin pitkällä ajanjaksolla.

    VastaaPoista
  2. Meikäläinen ei tule koskaan pääsemään koko salkulla koviin vuosituottoihin, koska käytän myös korkosijoituksia osana salkkua. Toisaalta voisin julkaista vertailun vuoksi myös pelkän osakesalkun tuoton. Taidampa tehdä niin viimeistään vuoden päästä :)

    Ps. Ei kannata masentua tällä hetkellä tappiolla olevasta salkusta. Luulen että tässä lähiaikoina nähdään mukavaa nousua. Oma salkkuni nousi pelkästään tänään about puolet viime vuoden nousuista :)

    VastaaPoista
  3. Ja sitten voidaan vielä ottaa blogistin arvosijoittaja vuositulos joka oli loistava 23.40%

    VastaaPoista
  4. Kiitos TT vinkistä. Tuo Arvosijoittajan 23,40% on tosiaan myös aika kova tulos.

    @laiska sijoittaja: Eikä tässä masennusta podeta =) Nyt on mukava ostella kun indeksit ovat 'alhaalla'.. Tai ainakin alempana keskimäärin, kun itte 2011 ostelin :P

    Tästä on hyvä jaktaa ostelemista. Toivotaan että JOSKUS sitten pörssit taas pomsahtavat, ja siivittävät meidät uskomattomiin rikkauksiin ja vaurauksiin.. Vai miten se meni? :D

    Palaan astialle vertailun merkeissä taas Q1/2013 jälkeen.

    -J-

    VastaaPoista
  5. Tsekatkaapa myös tämä: http://sijoittaja.fi/?p=3770

    Siinä kalpenee omakin tulos!

    Onnea ja menestystä vuoteen 2013! Tätä projektia on ollut ilo seurata kun on selkeä tavoite eikä siihen mene "koko elämää" kuten allekirjoittaneella :)

    VastaaPoista
  6. Paina Sampoon rohkeammin, niin tavoitteet kyllä täyttyy.

    terv,
    you know who

    VastaaPoista
  7. @Pasi: Jos muistan oikein sun saldon ja tuotot jatkuvat vastaavina, ei mun matikalla teikäläisen tavvoitteeseen kyllä kovin montaa vuotta enää mene.. Mikäli malttaisit vaan lopettaa siihen 500k:een.. Mutta et sä kuitenkaan malta =)

    Ja @sorsapari: Tällä hetkellä mun Kikkis on 50% kässiä ja 50% Sampoa. Ja Sampo ilman vipua. Pian taas jotakin kovaa vipua kehiin, kun keksin jonkun hyvän arvan.. (DAX_longista(3xvipu) tuli 10% voitto).

    VastaaPoista