tiistai 8. lokakuuta 2013

Kolme kautta - yllättävän paljon veneitä

Siitä hetkestä, kun päätin haluta oppia purjehtimaan, tulee ensi talvena aikaa kolme vuotta. Aktiivisesta (tai  suurimmaksi osaksi passiivisesta, mutta aktiivisessa sanan toisessa merkityksessä) sijoittamisesta/säästämisestä saman verran. Veneilykausia on näin ollen on takana kolme.

Tässä ajassa olen käynyt paljon kursseja, niin teoriapuolelle kuin käytännössä. Olen myös pyrkinyt hankkimaan kokemusta erilaisista venetyypeistä, kuin myös erilaisista veneilyporukoista ja -tavoista.

Huomattavasti suurempi kirjo löytyy, (luonnollisesti vai yllätävästi?), tavoista miehistöjen puolella. Vaikka veneiden toimintaperiaatteet ovat hyvin pitkälti samat, tapoja veneillä on _paljon_.

Päätin listata kaikki purjehtimani purjeveneet, ja listan pituus vähän yllätti. Ennen listausta ajattelin luvun olevan joku kymmenkunta. Oikea lista kuitenkin on koko järjestyksessä:

Ruoriohjaus
Gib Sea 43
Bavaria 39
Absolut 37
Absolut 37 (2)
Maestro 35
Contest 35s
Hanse 320

Pinnaohjaus
Dufour 30
Scampi 30
Kalik 30
Ohlson 29
Saint 28
Albin Express 27
Omavalmiste / Else-Maj 25 
IF 25

Jopa 15:llä (Mielestäni suuri määrä näin lyhyeen aikaan) eri veneellä olen päässyt seilailemaan. Suosikkivenettä on ehkä paha lähteä nimeämään, mutta Absolutit olivat aika hyviä kulkemaan. Myös tuo Bavaria 39 oli minun makuun. Todella tilava ja helppo käsitellä ja totteli ohjausta hyvin pienissä tiloissa (Kroatian vierassatamat), jota osasin vasta arvostaa tuon heikohkon Gib Sean jälkeen.



***************




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti