maanantai 21. toukokuuta 2012

Pimeäajoa ja satamaharjoittelua

Projekti on edennyt taas parilla kursseihinliittyvillä 'erikoisveneilyillä'. Päällikkökurssiin (viikon reissu Kroatiaan) liittyy neljä pimeäpurjehdus kertaa, ja perämieskurssiin (neljän päivän kurssi) liittyvä erillinen satamaharjoittelu.

Mikan Maestro ennen pimeälle lähtöä
Ensimmäiset pimeäajot ajettiin viikko sitten ma 14.5, klo 2200 alk. Tämä oli kyllä mielenkiintoista, kun ennen en ollut pimeällä veveillyt. Veneilyyn tuli aivan uusi ulottuvuus tai näkökulma. Meri oli aivan erilainen pimeänä erilaisine valoineen ja vilkkuineen.

Homma meni suurinpiirtein niin, että aluksi tehtiin reittisuunnitelma salongissa, jonka jälkeen sitten osa porukasta meni ajamaan ja tähystämään ulos, kun taas pari sankaria jäi salonkiin karttamiehiksi ja ohjeiden antajaksi. Saatujen tietojen mukaan (ilman elektronisia apuvälineitä tietenkin) karttamiehet pitivät veneen kartalla oikeassa kohdassa, ja antoivat perämiehelle ja tähystäjille ohjeita ja haettavia kohteita. Todella jännittävää ja mielenkiintoista puuhaa.

Liikenteessä olimme Mikan Maestro 35:lla.

Perämieskurssiin liittyvä satamaharjoittelu taas oli vuorossa lauantaina (19.4). Ohjelmassa oli Maestron ajamista poijuun sekä etu- että takaperin. Laituriin ajelimme myös sekä peruuttamalla että sivuttaiskiinnitykseen. "Springin" käyttöä treenasimme myös.

Peruutustreeni laituriin menossa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti