keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Sellainen oli toukokuu..

Tilannekatsaus - toukokuu

Salkun arvon muutos: +255 e
Salkun arvon muutos vuoden alusta: +1859 e ( +211 e edellä tavoitteesta)
Salkun indeksin muutos: (87,90 -> 85,79) -2,39 % (-14.2 % vuoden alusta)


Toukokuun indeksi
 Toukokuu on pelattu, tulos on tuttuakin tutumpi: Takkiin tuli taas. Kuukausi oli alun tiputuksen jälkeen yhtä sahausta ylhäältä alas (ks. kuva), ja lopputulos jäi tuttuun tapaan tuoton osalta pakkaselle (-2,39 %). Kuun viimeisenä päivänä saatiin vielä kunnon syöksy, kun Nokian tulosvaroitus romahdutti kurssin kovaan laskuun (n. 17%), ja lasku näyttää jatkuvan myös tänään (1.6.2o11).

Vilkaisu indeksien vertailukuvaajaan saa toteamaan, että onneksi tuon kikkailusalkun osuus tulee jatkossa olemaan pieni. Eihän sillä ole mitään jakoja indeksirahastoille!

Toisaalta, vasta vähän aikaa on kulunut, mutta toistaiseki mitkään merkit eivät kyllä anna osviittaa paremmasta. Mitään en kuitenkaan todellakaan ole myymässä, tapahtuu mitä tapahtuu. Tarkkailen tilannetta rauhassa ja levollisin mielin. Talvivaara on tippunut toukokuussa kivasti, ja sen teki myös Nokia nyt kuun lopussa. Ainoastaan Metso yrittää pitää kikkailusalkun puolia, mutta ei se siihen yksin pysty.


Mutta mikä parasta: Rahastoindeksini (Seligsonille hajautetut passiiviset indeksit) otti taas kaulaa Helsingin pörssiin! Sinnehän niitä rahoja pitää jatkossa valuttaa, kuten on suunniteltukin. Ne kulut tekevät vaan törkeästi eroa jo näin lyhyellä ajalla, kun sijoitettavat pääomat ovat näin pieniä (M.O.T). Toki tämä oli tiedossa, että hauskuudella ja kikkailulla on hintansa..


*************************

Poimintoja toukokuusta

Huhtikuussa käytiin 5 tonnia puhkaisemassa, mutta nyt toukokuussa näyttää siltä, että saatiin salkku lopullisesti yli kyseisen portaan. (ks. kuva)

The Projekti eteni ison harppauksen, kun purjehtijakurssin käytännön harjoittulut alkoivat. 4 päivää purjehdusta erilaisten harjoitteiden merkeissä oli todella antoisaa ja mukavaa puuhaa, varsinkin kun kelit hellivät.

Mitäs kesäkuussa odotettavissa?
Ainakin lisää purjehduksia on luvassa! Kesäpurjeen iltapurjehduksia on suunnitelmissa käydä vetämässä jonkin verran, jonka lisäksi eräs ystäväni on lupautunut uittamaan minua jonkinlaisella kalustolla, joka selvinnee kun aika koittaa. Odotan sitä innolla!

Myös Fixuran lainojen eräpäivät ovat kesäkuussa. Toivotaan että asiakkaa lyhentävät lainojaan, ettei tule luottotappioita!


Oma vene ja lämpöiset vedet lähestyvät hitaasti mutta varmasti. Tästä on hyvä jatkaa.


***************************************
Toukokuu lyhyesti:
Pääoman lisäys: 370 e (tavoite 300 e)
Ostot: iShares S&P 600 IJS (Nyse), Sampo sekä Fixura (pankkiirikokeilu)
Myynnit: Ei myyntejä

Loppusaldo: 5 148 e (tavoite 4 938 e)
****************************************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti