lauantai 31. joulukuuta 2011

Kuukausikatsaus - Joulukuu 2011

Salkun arvon muutos: +334 e (kasvua vuoden alusta 3 637 e)
Tuottoindeksin muutos: +0,53 % (muutos vuoden alusta -31,62 %)
Vuoden 2011 tavoitesummasta (7 350 e) jäin  424 e

Vuosi 2011 on taputeltu, eikä tulos ole kaksinen. Oikeastaan se on aika heikko: Tappiota yli 30%Pistän vuodesta vielä myöhemmin paremman referaatin. 

Parasta asiassa kuitenkin on se, että salkun arvo on jatkanut tappiosta huolimatta suht. tasaista nousua. JOS en siis olisi aloittanut projektia ja säästämistä, rahat olisivat palaneet johonkin muuhun (kuten ennenkin). Saldokuvaaja näyttää tältä: 


Joulukuu oli vuoden kolmas kuukausi, joka päätyi tuoton osalta voitolle. (jee!) Muut voitolliset kuukaudet olivat maaliskuu ja lokakuu.

Joulukuun tuottoindeksi


Kikkailusalkku
Kuten edellisen kuukauden katsauksessa pähkäilin, jotain radikaalimpaa oli tehtävä. Ja niin sitten tein: Kikkailumove, ja ostin Bear OMXH15 käänteistä vipupaperia, joka seurasi indeksiä 15:n firman osalta käänteisesti. Kaupat osuikin hyvään kohtaan, ja sain kikkailulle 20% tuoton.

Vertailukuvaajani näyttää, että kikkis tosiaan voitti kuin voittikin ensimmäisen kerran rahasto-osuudet. Mutta, tämä ei välttämättä absoluuttinen totuus ole, kun tuo taulukkoni on nyt vähän sekaisin erilaisten säätöjen ja muutosten takia. (vain tämä alasivu) Päivitän taulukkoni selkeämmäksi tässä vuoden alussa, ja otan vertailuun mukaan muutaman mielenkiintoisen kohteen.


The projekti
Tällä saralle edettiin taas mukavasti. Päivämäärät perämieskurssin ja päällikkökurssin osalta ovat lukossa. Tiedossa on myös, että jälkimmäisen seilailen Kroatian kauniissa maisemissa ensi vuoden syyskuussa.

Saaristolaivuritentin tulos oli mukava: 29,5/30 -> Paras mahdollinen diplomi arvosanalla 'erinomainen'. (Pisteraja tähän 27) *hymiö*
Eli eräänlainen ensimmäinen titteli on nyt taskussa. *toinen hymiö*

Projekti jatkuu helmikuussa rannikkolaivurikurssilla. Myös VHF- ja dieselkurssit ovat tulossa.

Oma Vene (-alaprojekti)
Veneen kassa koostuu tällä hetkellä (edelleen) Seligsonin Euro-obligaatiosta (1/7) ja Suomi-indeksiosuudesta. (6/7) Korko on hieman ylhäällä, kun taas indeksi on painunut hieman tappiolle. Yhteistilanne on 0,43% tappiolla. 




****************************
Joulukuu lyhyesti
Pääoman lisäys: 300 e (tavoite 300)
Ostot: Seligson Suomi-indeksi, BEAR OMXH15
Myynti: BEAR OMXH15

Loppusaldo 6 927 e (tavoite 7 351)
kasvua vuoden alusta +3 637 e

+ saaristolaivuritutkinto 
****************************

2 kommenttia:

  1. Kyllä se sieltä ennen pitkää plussalle taipuu, salkun tuotto nimittäin. Kroatia syyskuussa kuulostaa hyvältä. Me oltiin viime heinäkuussa ja oli kyllä turhan kuuma silloin. Kävimme Hvarin ja Bracin saarilla.

    VastaaPoista
  2. Pakkohan se on taittua, ennemmin tai myöhemmin. Mielellään vähän myöhemmin, niin saa nyt ladattua halvemmalla.. Tosiaan, olen kuullut että keskikesällä sielä on aika lämmin. Ja toinen kevättä/syksyä puotava tekijä on hinnat; heinä/elokuut ovat ylivoimaisesti kalleimpia noissa vuokrajutuissa, kun taas syyskuussa tai kauden alussa saa III-kategorian hinnalla, joka on halvin. Hinnoissa aika suuri ero. Jännä nähdä millanen keikka se sitten on :)

    VastaaPoista