perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kuulumisia

Edellisessä postauksessa mainitsin, että pisin tauko oli nähnyt päivänvalon.. Uusi ennätys pistettiin heti paremmaksi seuraavassa (eli tässä) postauksessa, kun melkein vuosi vierähti edellisestä postauksesta.

Salkku Von Hempan tilanne: öö.. Ei harmainta aavistusta
Tilanne edelliseen: Todennäköisesti paljon heikompi saldollisesti, mutta tuottoindeksi varmasti isosti plussalla muiden markkinoiden mukana.

Aiettä!

Se on kuulkaas pian 1,5 vuotta nautisteltu irtieloa työelämästä. Aivan huippuaikaa kyllä ollut! Olen käynyt mm. Kroatiassa seilaamassa, Puerto Cruzissa Canarialla (ekaa kertaa elämässäni, oli muuten kiva paikka), laskettelemassa Levillä, seilaamassa Suomen merillä niin idässä kuin lännessä, Jerisjärvellä lapissa hiihtämässä sekä Kiovassa tutustumassa kulttuuriin.

Suurin muutos elämässäni on tapahtunut selkeästi kotona, kun tiimiin on liittynyt, pian 1 vuoden täyttävä, vilkas tuleva Huippu-urheilija, muusikko ja purjehtija! Yllättävän vähän on jäänyt aikaa kotona enää surfailla netissä ja hoitaa omia touhujaan, kun pitää pitää seuraa juniorille yms.

Talouspuolen jutut on täysin retuperällä.. Ehkä epämielenkiintoa on lisännyt se, että en ole viitsitynyt saldoa seurata, koska sen kehitys on ollut negatiivista. Tämä taas on johtunut juurikin siitä, että tulot tippuivat selkeästi (palkka vs. aikuisopintoraha), mutta menoja en ole osannut (tai halunnut) säätää samassa suhteessa.. Oikeastaan päin vastoin; Uusi tietokone, uusi kuvauskopteri, paljon reissuja ulkomaille.. Ei hyvä yhdistelmä! Toisaalta: Olen todellakin nauttinut!!

Ensi kuussa taas takaisin töihin. Sitten aloitan taas kulukuurin ja tiukan säästämisen kohti tavoitteitani. Loppuun vielä kuvakollaasi (jonka muuten postitin myös työtovereilleni), jossa kiteytyy hyvin reissujeni kohteet.

Ainiin: Opinnot ovat myös loppusuoralla: Diplomityötä n. 70 sivua takana, ja Haaga-Helian opettajkorkeakoulusta tuli todistus, eli olen nyt sitten myös pätevä amattilillinen opetteja. +hymiö.



2 kommenttia:

  1. Hienoa että olet päässyt näkemään maailmaa ja saamaan uusia kokemuksia! Mietinkin että missä mahdat "seilata" :)

    Aiotko jatkaa talousaiheista bloggaamista vielä edelleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Noh, olen huono lopettamaan asioita, joten todennäköisesti taas kun säännöllinen junaliikenne alkaa Kouvolaan töiden merkeissä, niin tulee taas kirjoiteltua huomiosta ja ilmiöistä. Tämän menneen vuoden olen toki seuraillut blogeja ja asioita, mutta seuranta on ollut passiivista taustalla olemista. Eli vastauksena kysymykseen; Todennäköisesti :) Ja niin, on tässä vähän yritysvirittelyjä, joista voisi olla mielenkiintoista jakaa mietteitä. =)

      Poista