keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Munia yhteen koriin!

Tein viime viikolla työelämäni kovimman vedon. Irtisanouduin palkkatöistä ja jatkossa palkkani maksaa yritys, jonka osakekannasta omistan 100%. Yritys on itseasiassa perustettu jo 2016, mutta varsinainen toiminta ei ole vielä kunnolla lähtenyt käyntiin. 

Viime syksynä kuitenkin aloin nostamaan toimintaa ylös. Tein hankintoja, jotka mahdollistavat palvelujen myymistä. Olenkin onnistunut myymään näitä palveluita alihankintana menneen syksyn aikana, oman toimen ohessa. Tänä vuonna yrityksen palvelutarjonta koostuu sekä alikonsultoinnista että koulutuksista. Jännä nähdä miten käy.

Millasia tavoitteita yrityksellä on tälle vuodelle?

Noh, firmalla on yksi selkeä tavoite: 1) Liikevaihto 6 figs! (eli 100 000 €)

Tähän summaan on tietenkin asioiden sujuttava kuin Strömsössä, mutta se PITÄISI olla mahdollisuuksien rajoissa ja toteutattavissa. Ehkä. Mittari ko. tavoitteeseen on selkeä, ja pistän mittarin seurannan tähän blogiin. 

Loput tavoitteet eivät ole niin kirkkaita, mutta tavoitteita kuitenkin:

2) Osakkeen arvon nousu +900%.

3) Henkilöstön työtyytyväisyys 9/10.

Koska porkkanat ovat kivoja, hallitus tulee esittämään bonukseksi TJ:lle tavoitteiden saavuttamisesta jonkun lahjan. Se voisi olla vaikka kello. Esimerkiksi hyvä vaihtis voisi olla vaikka Rollen Bättis.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa mun omien sijoitusten kannalta? 

Seuraan jatkossakin henkilökohtaisten sijoitusten tuottoa ja Kikkisten menestymistä. Henkilökohtainen salkku on jatkossakin se juttu. Koitan jossain vaiheessa julkaista myös Q3:n ja koko viime vuoden tuloksen.. Joka muuten oli todella surkea. Analyysiin pureudeun myöhemmin. 

Ja kuten otsikko sanoo, jonkun verran olen joutunut myymään sijoituksia, ja näitä rahoja olen investoinut yritykseen. Tämän takia seuraan yrityksen taseessa olevaa 'omaa pääomaa', jota käsittelen salkussa omana paperinaan, ja otan sen mukaan seurantaan. Tällä hetkellä oma pääoma ei ole kovin suuri, ja osakkeen matemaattinen hintakin huimaava 0,0266 €. 

Salkku Von Hemppa ja Race to 70k

Joku aika sitten starttasin kisan, jossa pyrin sijoitusten arvolla pääsemään 70k vuoden 2021 loppuun mennessä. Toistaiseksi tavoite näyttää mahdottomalta, ja ennusteen mukaan 40k on mahdollinen. Mutta! Vahva kutina on, että tällä uudella movella onnistun kääntämään kulmakertoimen sen verran suuremmaksi, että pystyn tuon tavoitteen saavuttamaan. Tämä toki edellyttää aiemmin esitettyjen tavoitteiden saavuttamista JA sen, ettei markkina romahda kuluvana vuonna.

Näihin kuviin!

-J-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti