Näytetään tekstit, joissa on tunniste metso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metso. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. elokuuta 2013

Yli 30% kolmessa päivässä!

Erästä konsernijohtajaa suorasti lainaten: "Näin se homma etenee"

Sijoitusurani paras move näki juuri päivänvalon. Ostin perjantaina Metsoa n. 5x vivutettuna. 200 tsipaletta Metsoa olisi maksanut ~5,5k, mutta MINI-futuurilla maksoin siitä reilun tonnin. Äsken loungessa kahvitunnilla urheilun lomassa vilkaisin tekstiTV:tä, sivua 176. Suustani pääsi pieni "Oho", kun huomasin Metson pompanneen jo lähes 30:iin. (ostohetkellä 27,7)

Ajatuksena oli, että tuo olisi ollut hieman pidempiaikainen sijoitus, mutta nyt kävi näin. Tuollaiset pikapyrähdykset kun pakkaavat tulla myös aika nopeasti alas, niin lihoiksi tuo oli sitten laitettava.

Ja Kikkis kiittää: 3 päivän sijoutus ja 1050 -> 1400 = +33 %. Voihan toki olla, että myynti oli virhe, ja Metso jatkaa nousuaan. Mutta pidän silti ko. tulosta jo sellaisena, että sitä on turha miettiä.

Nyt vaan sitten uutta matoa koukkuun, ja uutta ratsua valkkaamaan.

Kun niin tykkään siteerata, niin pakko vielä heittää loppuun yksi:

"Ei taidolla vaan Tuuuurilla"



Tämän postauksen konteksti: Metsoa kiinni MINI-futuurilla

perjantai 9. elokuuta 2013

Metsoa kiinni MINI-futuurilla

Rekyylistrategiaa hyvin vapaasti soveltaen tapahtui juuri seuraavaa: Tuli sijoitettua 200 tsipaletta Metsoa. Tämä tarkoittaisi suoralla sijoituksella n. 5,5k sijoitusta. Mutta koska 5,5k on n. 270% mun nykyisestä kikkiksestä, en tuota suorasti voinut tehtä. Käytin MINI-futuuria.



Se on siis arvo-paperi, joka sisältää itsessään velkavivun. Oman sijoutuksen hinta oli siis ~viitisen euroa (vähän reilun tonnin sijoitus, 50% kikkiksestä). Tässä on siis vipua/kerrointa 5x.

Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että suoran Metson euromääräinen osakkeen arvo menee suoraan tuohon mun vitosen paperin päälle. (vrt. velkarahalla ostetun asunnon arvon asunnon nousu -> talon arvon nousu jää sinulle). Visa versa, eli kurssin mahdollinen tiputus välittyy paperiin suoraan. Paperissa on myös sisäänrakennettu stop-loss -taso. Paperini menee automaattisesti myyntiin, jos Metson arvo tippuu 24,80:iin. (Nyt 27,7).

Tässä tapauksessa se tarkoittaisi 2,9 e tiputusta myös mun paperiin -> 50% tappio suoran sijoituksen 10% sijaan, ja mun Nordnetin tilille palautuisi ~500e. Toisaalta, 10% nousu tarkoittaisi reilun 50% nousua -> 1000 -> 1600. (27,7 x 1,1 - 27,7 = 2,77 -> 5,3 -> 8,07 = x 200 -> 1614e).

(Ei kai tuo oikeasti aivan noin suoraa taida olla, mutta idea nyt lienee pääasia. Kai sinne jotain sisäänrakennettuja kuluja on ympätty tjmv?)

Miksi metsoa? 

No.. Itseasiassa tässä kävi lähes kuin Fortumissa (jonka lähes ravistin hihasta, vähän kurssihistoriaa ensin vilkaisten). Kollelle hieman esittelin sijoitusmahdollisuuksia pienemmällä pääomalla, ja RBS:n sivulta tuli klikattua Metso auki (osui mieleen saneeraus ja muut uutiset). Sieltä sitten esittelin kurssihistoriaa, ja kappas, se tosiaan aika hyvin tipahtanut viime aikoina. Ja ihan vain sillä perusteella, että noi Metson syklit ovat aika lyhyitä, päätin sitten "malliksi" räpäyttää 200 tsipaletta Metsoa Nordnetin kautta vivulla.

Kone olisi voinut olla toinen mielenkiintoinen vaihtis: 70 -> 50, eli eiköhän sekin sieltä pian nouse.. Tai hitostako näitä tietää. Tuurilla ne laivatkin seilaa jne. (+hymiö)

lisätietoa / linkit:
RBS:n hyvät ja suomenkieliset sivut - infoa tuotteista.
Metson osakekurssi kauppalehdessä.
Sijoituskohteeni tiedot liikkeellelaskijan (RBS:n) sivulla
Tietoa MINI-futuureista