perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kohti Välimerta - Taas

Pitkä talvi ja kylmä kevät on tehnyt tehtävänsä. Nyt on varattu seuraava lämpimien vesien purjehdus. Kohteeksi valikoita tällä kertaa Kroatia. Vaihtiksina oli joko Kreikka, Turkki tai tutuin Kroatia. Tarjouskilpailun ja pienen pohdinnan jälkeen valinta ei ollut kovin vaikea. 

Matkaseurue koostuu tällä kertaa 100% -miehistä, kun lähdemme opiskelijakavereiden kanssa matkalle. Alustavat matkakohteet voisivat olla seuraavat:

Trogir

Trogir
Saavumme perille lauantaina aamulla, ja suuntaamme aamutuimaan heti Trogiriin. Trogirissa on useita palatseja, kirkkoja ja torneja sekä linnoitus pienellä saarella. Vuonna 1997 kaupunki listattiinkin UNESCOn maailmanperintöluetteloon. 
Veneen saamme haltuumme sitten iltapäivällä, ja silloin aloitamme veneen alkulatauksen. Tällä kertaa jahdiksi valikoita 42 jalkainen (vajaa 13m) Bavaria.




Sunnuntaina aloitamme purjehduksen, ja voisimme suunnata siitä ensiksi johonkin lahteen vähän uimaan, ja iltapäiväksi sitten Stomorskan pieneen rantakylään etsimään jotain pientä viinitarhaa, että pääsisimme vähän maistelemaan viinejä. 

Stomorska
Stomorskasta sitten voisimme jatkaa reissumme ehkä suurimpaan kaupunkiin, Hvarin saaren pääkaupunkiin, Hvariin. Hvarin kaupungilla on 700 vuotta vanhat muurit ja siellä sijaitsee vanhin kunnallinen teatteri Euroopassa, joka avattiin vuonna 1612. Kaupungissa on monia gallerioita, museoita ja näyttelyitä, kuten Arsenal, Lođa, Zvijezda Mora, Anuncijata, Skorpion sekä Kroatian Instituutti, jolla on laajat taidekokoelmat. 


Hvar
VIS
 Hvarilta voisimme suunnata VISsin saarelle. Siellä voisi vuokrata vaikka mopon, ja kierrellä vähän saarta. Vissillä myös lataamme jääkaapin. Myös seuraavan päivän voisimme viettää täällä reissumme kauimmaisessa kolkassa. Visin kaupungissa on muinaisten kreikkalaisten vuonna 390 eaa. perustaman Issan rauniot. Vuonna 47 saari liitettiin osaksi Rooman valtakuntaa. Slaavilaisia asukkaita on saapunut saarelle 700-luvulta alkaen. Keskiajalla se kuului Bysanttiin, sen jälkeen Venetsialle ja Itävalta- Unkarille. Vuodesta 1918 se oli osa Jugoslaviaa ja vuodesta 1991 osa Kroatiaa.


Bluecave, joka pitäisi löytyä jostain päin saarta

Mukavan näköinen ranta jossain päin Vissiä




Reissumme viimeinen kaupunkikohde voisi olla Milna. Täältä pitäisi löytää myös pieniä viinipanimoita, joissa rypäleitä poljetaan itse jaloilla. Nämä pienet Vineryt ovat mukavan idyllisen oloisia paikkoja, ja muutenkin kylä on mukavan tunnelmallinen kohde.Täälä myös tankkaamme jahdin ennen kotisatamaa.

Vis
 Kyllähän tämä Välimerellä purjehtiminen vaan mukavaa vaihtelua on tuohon Suomessa seilailun samoihin ja tuttuihin paikkoihin. Ja tämä ilmasto. Mukavata, kun ei tarvitse vetää toppatakkia heti päälle, kun aurinko menee pilveen, eikä uinnin aikana tarvitse vetää märkäpukua päälle.

Tai sitten keksimme paikanpäällä aivan toiset kohteet. Fiiliksen mukaan. +hymiö.

Paljonko tälläinen setti kustantaa?

Lennot olivat yllättävän kalliit, 380e (Suorat lennot: Meno Norskilla ja paluu Finskillä) ja Veneelle tuli hintaa 300e / nenu. (meitä on 6 henkilöä). Lisäksi tähän tulee päälle satamamaksut, polttoaineet ja ruokalukut, joita kertynee 50-100e/henkilö, vähän mieltymyksistä riippuen. Eli joku 800 e voisi olla ihan realistinen budjetti tälläiselle "elitistiselle valkopaitalomalle".

Olisipa jo Syksy..

-J-




tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kuukausikatsaus - Maaliskuu 2015 + Q1

Näyttää enemmän ja enemmän kesä lähestyvän. Ja hyvä niin. En oikein pidä tälläisestä puolivillaisesta kelistä. Markkinat sen kuin jatkavat nousuaa pahaenteisen korkealle. Itseä ainakin jo hiukan hirvittää, että millainenhan se pudotus sieltä sitten on.. Epäilemättä sellainen sieltä on kyllä tulossa.. Joskus. 


Salkun arvon muutos: +1193 e (kasvua vuoden alusta +5 652 e)
Tuottoindeksin muutos: +2,79 % (vuoden alusta +19,78 %)

Salkun ATH on paukkunut pitkin kevättä, ja maaliskuun viimeisenä päivänä uusi ATH on +19,31 %.

(Q1 / salkun muutos +5 652 e ja tuotto +19,78 %)

The Kikkis

Kuukaisi -1% ja Q1 mukavat +24,33 %

Veneilyt

Pari keväthuoltoa takana; Uusittu vessan pumppu ja sähköjä päivitelty.

Misc

Opiskelut rullaavat mukavasti, ja opintopisteitä ropisee. Mielenkiintoisia aiheita on taas käyty läpi. 

Hmm.. Olipas lyhyt ja ytimekäs postaus. +hymiö




*******************

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Talousblogaajat viivalla (2014 tuottovertailu)

Blogaajien vuosi 2014

Alkuperäinen idea oli, että olisin pistänyt taulukkoon myös talousblogistien (vai onko se sana bloggaaja vai ehkä bloggari?) Q-tulokset, josta olisi nähnyt vuoden trendit. Ne oli kuitenkin vain osalla saatavilla, joten tyydyn pelkkiin vuosituloksiin niiltä osin, kuin bloggarit (nyt tämä sanavalinta) sen ovat ilmoittaneet.

1. KTR / HCP Quant (Pasi Havian rahasto) 22,59 %

2. Rahanauvos 16,15 %
3. Arvosijoittajan tie 14,7 %
4. Salkku Von Hemppa 8,04 %
5. Kinskin sijoituspäiväkirja 7,4 %
6. Laiska Sijoittaja 7,1 %
7. Helsingin pörssi (OMXHPI) 5,8 %
8. The Kikkis -4,8 %
9. Vähemmän on Enemmän -14,6 %

Edit: Kinskin tulos lisätty vertailuun.

Lekuri ei ole enää Q2:n jälkeen päivitellyt blogiaan, joten tuloksia sieltä ei ollut saatavilla. Myöskään 55-vuotiaana eläkkeelle -blogin viime vuoden tulos ei ollut mistään löydettävissä. (tai en vain löytnäyt)

Huomioita: Vanhat tekijät painavat taas kärjessä, joskin myös Rahanauvos on kiilannut itsensä podiumille. Vähemmän on Enemmän TT:n viime vuoden heikkoa tulosta selittänee Outotecin paino salkussa ja sen odotuksia heikompi suoriutuminen, sekä PKC Groupin epähyvä suoriutuminen.

Kahden vahvan sijoittajan ero muihin korostuu todella selkeästi, kun ajanjaksoa pidennetään. Käytettäessä kahden vuoden dataa, tilanne näyttää jo tältä:

1. KTR / Havia (Pienet ja keskisuuret yhtiöt) +70 %
2. Arvosijoittajan tie +62 %

3. The Kikkis + 50,2 %*

4. Laiska Sijoittaja 29,3 %
5. Rahaneuvos 28,8 %
6. Helsingin pörssi 28,0 %
7. Salkku Von Hemppa 27,7%
8. Kinskin sijoituspäiväkirja 21,6 %

9. Vähemmän on Enemmän 8,4 %


*Pitää muistaa, että The Kikkiksen vuoden 2013 huikea tulos oli mahdollista korkeariskisillä vipumoveilla, jota tuuri kivasta avitti. Pääoma oli pieni. Pääoman kasvaessa myös riskipitoisuus, ja sitä myötä tuotto, on laskenut..

***

Vertailuun on kerätty seuraamieni blogien tuloksia siltä osin, kun ne MINUA itseä kiinnostavat. Pidän kilpailusta, ja koitan parhaani mukaan voittaa KAIKKI muut salkut Kikkailemalla ja poimimalla salkkuun oikeita arvopapereita.. Tätä osaa nimitän Tke Kikkikseksi, kikkailuosuudeksi. Suurin osa sijoituksistani ovat kuitenkin passiivisia indeksiosuuksia, joten tulokseni (Salkku Von Hemppa) seuraa vahvasti indeksejä.

Tulokset ovat bloggaajien omista blogeista, sijoitusten tilinpäätöspostauksista napattuja tuloksia (paitsi Havian tulos on HCP:n sivuilta), joten laskentatavoissa saattaa olla eroja. Tietoni mukaan ainakin Havia (no daa! sillai pissis-äänellä sanottuna), Arvosijoittajan tie, LS ja Von Hemppa käyttää laskentatapana TWR:ää, ja ovat siltä osin vertailukelpoisia. 

**********

Tässä vielä vuoden 2013 tulokset:

-Arvosijoittajan tie 41,2 %
-Kohti Taloudellista Riippumattomuutta +38,41 %
-Vähemmän on Enemmän +26,2 %
-OMXH n.21 %
-Laiska sijoittaja +20,7%
-Salkku Von Hemppa +18,17%
-Rahaneuvos +10,91
-Lääkärin resepti +7,49

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kuukausikatsaus - Helmikuu 2015

Se on nyt sitten virallisesti kevät, ja siltä se myös ikkunasta näyttää (joskin juuri TÄLLÄ hetkellä sataa lunta). Kevät on ollut kyllä markkinalla hurjan kova. Salkkuni painaa tällä hetkellä joka päivä uutta ATH:ta, ja monesta suunnasta kuulee kysymyksiä, että onko markkina jo kuplassa? Pelottavasti se kyllä siltä haiskahtaa..

Salkun arvon muutos: +1926 e (kasvua vuoden alusta +4 459 e)
Tuottoindeksin muutos: +6,12 % (vuoden alusta +16,53 %)

The Kikkis

Kikkis painaa komeasti, ja pisti taas pataan indeksiä reilusti. Helmikuun tulos oli 15,4 %. 

  • YIT
  • Honda Motors
  • H&M
  • Nokian Renkaat
  • Öljy
  • Russia Shares

Veneilyt

Venemessuilta olisi pari kuvaa, mutta ne ovat nyt kännykässä jumissa. Tiputin sen lenkillä vesilätäkköön, ja sen jälkeen ei enää usb-portti ole toiminut. Onneksi kännykässä on langaton lataus. Hmm.. Eikun saahan kuvan toki mailinkin kautta ->

Kuuntelin mielenkiintoisen esityksen, jossa kaverukset olivat vuokranneet V70-veneen ja vetivät sillä ARC:n.. Ja tapahtumia oli ollut.

FlyBoard -esitys oli myös pirun hauskan näköistä.



*******************

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kuukausikatsaus - tammikuu 2015

Vuosi 2015 on alkanut, ja vauhdikas startti onkin ollut. Salkku teki myös oman ennätyksensä pisteluvussa, joskaan kovin korkealla ei vielä olla. (indeksissä. Euromääräinen tuotto sensijaan ihan ok)


Salkun arvon muutos: +2 533 e (kasvua vuoden alusta +2 533 e)
Tuottoindeksin muutos: +9,81 % (vuoden alusta +9,81 %)



EKP:n päätöksellä alkaa painamaan rahaa oli mukava vaikutus, ainakin hetkellisesti, pörssikursseihin. Salkku kiitti, ja paukautti uuden ennätyksen. Kuukauden ja vuoden ensimmäisen lisäyksen tein Seligsonin Venäjä -rahastoon.

The Kikkis

Kikkiksen tulos tammikuusta oli hieman parempi kuin koko salkun, +10,10 %. Uutena jäsenenä salkkuun pamahti halpaa öljyä. Barcleysin öljy-ETF ameriikan pörssistä. Tällä hetkellä Kikkiksen koostumus näyttää tältä:
  • YIT 21,3 %
  • Honda Motors 19,3 %
  • H&M 18,3 %
  • Nokian Renkaat 15,8 %
  • Öljy 12,7 %
  • Russia Shares 11,3 %
Vähän olen kyllä pettynyt Kikkiksen sisältöön, koska hajautusta alkaa olla jo hieman liikaa. Ideahan tässä olisi kikkailla ja hakea vähän villimpiä sijoituksia.. No, näillä nyt mennään. 

Opiskelut

Ensimmäinen syyslukukausi on takana, ja plakkarissa 22 op / 120 op. On luettu tilastomatikkaa, materiaalinohjausta, kustannusjohtamista ja tuottavuutta teollisuusyrityksessä. Keskiarvo on hieman yllättäen peräti 4,33 / 5.00.

Veneilyt

Wilma odottelee pukilla seuraavaa kesää.. 


*******************


tiistai 27. tammikuuta 2015

Pientä epäuskoa ilmassa

Piti oikein lähteä tarkistamaan tuota taulukkoani, että onko jossain päässä tyllut joku päivitys tai jotain. Oma salkkuseurantanihan hakee luvut Seligsonin taulukoista, jotka eivät aivan reaaliaikaisia ole. Noh, EKP:n elyvysilmoitus omiin tietoihini ilmestyi vasta viimeviikon perjantaina: Päivänousu vähän yli tonni. Ja koska Salkku Von Hempa ei ole todellakaan tälläisiin summiin tottunut, on kyseessä oltava joku bugi.

Ensiksi päivittämään kaikki osuudet Seligsonilla (koska laitan osuudet ostohetkeltä taulukkoon, ja ne oikeasti menevät vasta viiveellä, kun saavat lisättyä ostoksen salkuun = jonkun verran heittoa.) Tarkistuksen seurauksena taulukoissa oli tullut reilun 400e virhe -> minun hyväksi onneksi.

Noh, tämä ei kuitenkaan selitä tuota nousua, ja kun kaikki muutkin kohdat täsmäävät, on vain hämmästeltävä nousua. Aikaisempi päivänousuennätys prosentteina oli ensimmäiseltä sijoitusvuodeltani, +3,70 % (lokakuu 2011). Tällöin se oli eugeneina vähän reilu pari sataa.

Prosentuaalisesti kovin lasku taas on samalta vuodelta, mutta elokuulta: -4,36 %.

Viime viikon yhden päivän nousu oli 5,10 %, ja paikallisessa valuutassa peräti 1 104 e. Ja koska alkukuustakin nousua on ollut, kokonaistilanne tässä vaiheessa kuuta (ja myös vuotta) on muikea 11,62 %, joka tekee 2 411 e. 

Paras kokonainen kuukausi on toistaiseksi syyskuu 2013: +4,37 / 643 e. Eli koska kuukaudessakaan ei ole vielä päästy viiteen prosenttiin, vähän tämä 5,1 % päivänousu kummastuttaa, vieläkin..


Salkun koostumus (karkeasti) tällä hetkellä:
  • Seligsonin passiiviset indeksit 80 % (sis. myös Venäjän aktiivisesti hoidetut osuuden)
  • The Kikkis 20 %.
Kikkailusalkun tulos on kuluvana vuonna 12,85 %, joka sekin on hyvä.


*****


perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosikatsaus - 2014

Salkun arvon nousu: +2 940 e (viime vuoden päätöslukemasta)
Tuottoindeksin muutos: +8,04 %

Pääoman lisäys: 7000 e, joka tekee keskimäärin 580e/kk.

Vuosi oli ja meni. Paljon tuli reissattua, mutta siitä huolimatta sain ennätysmäärän säästöön vuodessa. Kokonaistuotto (TWR) oli mukavat 8,04 %, mutta The Kikkiksen tuotta oli heikko, lähes -5%. Parhaimmillaan Kikkis kävi kesällä lähes +25 %:ssa.

Nordnet on muuttanut salkkuraporttisivua, enkä näköjään siitä enää saa napattua hyvää kuvaajaa, koska sen on nyt sellainen "hieno ja dynaaminen".

Tavoitekuvaajassa vuosi alkoi siten, että vähensin hankitun veneen osuuden salkusta, jolloin salkun arvo tipahti 5k. Tällöin automaattisesti tipahdin myös alkuperäisestä säätötahdista, jota nyt yritän ottaa kiinni. Välillä saavutin sitä nopeammin, ja välillä tavoite taas karkasi. Näyttää siltä, että saavutan alkuperäisen tavoitteen vuoden 2015 aikana.

60k tavoite - Onnistui!

Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan 60 tonnin bruttotulot tänä vuonna. Tässä mukana vuokra-asunnosta saatu tuotto (ennen veroja), moottoripyörän vuokrauksesta saatu massi (ennen veroja ja muita kuluja), palkka (ennen veroja) sekä salkun tuotto (ennen veroja ja lisäyksiä). Surkeasta joulukuusta huolimatta, tulos 60 710 oli kohtuu kiva tulos.

Ainut asia, joka tästä oikeasti jäi käteen, oli palkkasta menojen jälkeen jäänyt summa: Mopo-buzineksen tulot menivät käytännössä kuluihin, vuokratuotot menivät lainan lyhennyksiin ja salkun tuotot jäivät salkkuun.

Vertailu aiempiin vuosiin

Aloitin projektin vuonna 2011, joten takana on nyt 4 vuotta kuukausittaista indeksisijoittamista. Ainoa palkki, jolla on merkkitystä, on tuo punainen.. Toisaalta, että se nousisi nopeammin, apuna on tuo sininenpalkki. Se kertoo vuosittain säästöön saadun summan. Kelpainen palkki kertoo euromääräisenä salkun tuoton.



Ja loppuun vielä tähän muiden kuvaajien joukkoon ne kaikkein "tärkeimmät" kuvaajat: Saldon kehittyminen vuodesta 2011 tähän päivään asti (sekä vertailu vuosien eroista)
Hitaasti mutta varmasti
Olipas tässä postauksessa paljon erilaisia kuvaajia. Noh, mihinkäs insinööri karvoistaan pääsee, kuvaajat ovat kivoja. +hymiö.