keskiviikko 3. elokuuta 2011

Elokuun sijoitus - Kulta!

Nyt kun pörssit ympäri maailmaa ovat menossa kovaa vauhtia alaspäin, niin en malttanut napata kiinni seuraavista talousasiantuntijan lausunnoista:

1) Sijoita kultaan, jos uskot kultakuumeen leviävän ja muiden sijoittajien lisäävän kultaostojaan.

2) Sijoita kultaan, jos pelkäät talouden tuomiopäivää.

Kaikki merkit nyt viittaavat siihen, että porukka on kasvattamassa kultavarantojaan niin fyysisesti kuin ostamalla osuuksia mm. kulta-ETF:ien muodossa. Myös jenkkien velkakaton kasvattaminen ja Italian sekä Espanjan valtion korkojen nousut eivät ainakaan ruusuisia aikoja talouteen lupaile.. Ja vaikka kullan arvo on ennätyskorkealla, en näe syytä miksi se sieltä nyt (ainakaan heti) alas tulisi.

(Kuva lainattu taloussanomien verkkosivuilta)
Siispä, sijoitin kultaan!

New Yorkin pörssistä löytyi tälläinen mielenkiintoinen arvopaperi: http://www.spdrgoldshares.com/
Kyseinen yhtiö ostaa kultaa ja sijoittajat voivat ostaa osuuksia tästä kullasta ETF:n muodossa. Osuudet ovat pörssinoteerattuja arvopapereita, joilla käydään kauppaa kuin millä tahansa muullakin osakkeella.

Yhtiöllä on kultaa vaivaiset n. 1 300 tonnia, ja tämän arvo nykyarvolla on taaloissa mitattuna mukavat 67,465,906,406.61. Eli reilut 67 mildardia. (Suomen valtion budjetti lienee vajaat 50 miljardia)

Tämä oli ensimmäinen tälläinen "raaka-aine" sijoitukseni. Nyt salkustani löytyy osakkeita, indeksiosuuksia, ravitallia, lainauksia sekä raaka-ainetta. Kiinteistöjä ei VIELÄ salkusta löydy, mutta eiköhän sekin tässä jossain vaiheessa korjata. (Joskin kämppä jossa asun, korvannee kiinteistön osuuden allokoinnista ihan mukavasti)

**************************

Myös idolini, inspiraattorini ja arvokkaiden neuvojen antaja, Mr. KTR julkaisi sijoitustensa heinäkuun tuloksen. Pasin strategian mukainen salkku ei tehnyt muutosta maailman menoon: -5,46 %. Tämä oli jo TOINEN kuukausi putkeen, kun onnistun voittamaan  Pasin salkun omalla hajautuksellani. Jee! (ottamatta edelleen kantaa miten relevantti tämä minimaalinen jakso on)


*********************
Salkku Von Hemppa vs. KTR
Kesäkuu -4,35 vs. -5,33
Heinäkuu -1,83 vs. -5,46
*********************

3 kommenttia:

  1. Kiitos fanituksesta :) Et sitten halunnut vielä verrata YTD tuottoon - vaikka sekin on kyllä aivan liian lyhyt aika johtopäätösten vetämiseksi yhtään mihinkään :)

    Itse en oikein ole tuon kullan perään. Johtuen siitä, että se on puhtaasti spekulatiivinen sijoitusmuoto. Hedgaukseen sen käytön ymmärrän, mutta toisaalta ainakin itselleni mielenkiintoisempi vaihtoehto hedgaukselle on jokin bear ETF.

    VastaaPoista
  2. Ei tuo kulta minunkaan strategiaani kyllä varsinaisesti kuulu. Oli lähinnä sellainen heräteostos, enkä pitäisi yllätyksenä jos se huonoksi valinnaksi ilmenee.

    Ja mitä niihin vartailuihin tulee, niin "Ais wont tu sii wat ais wont tu sii". Eli pitää katsoa vain kuvaajia, joista oma mieleni saa iloa =) (Joskin, kuten todettu, onhan se sama kuin maratoonareiden juoksussa mitattaisiin juoksijoilta 50m väliaikoja.. ja eri juoksioilta eri kohdista rataa).

    Toinen syy tuohon pidemmän aikavälin tilaston karttamiisen on se, että tuo helmikuu vääristää indeksiäni rumasti. Varsinaiseen strategiaan siirtyminen (nopeasti, tyyliin kaikkimullenytheti) pienellä pääomalla monen osakkeen siirto kuluineen (minä myös pidän kulut indeksissä) laskee suhteettoman paljon tulosta, eikä siten mielestäni anna oikeaa kuvaa salkun "menestyksestä tai menestyksettömyydestä" (vrt helmikuu -8.00%).

    Ja mitä siihen fanitukseen tulee, niin kiitos vain itsellesi sivistävistä ja mielenkiintoisista teksteistä!

    -Junnu-

    VastaaPoista
  3. "Ais wont tu sii wat ais wont tu sii". Eli pitää katsoa vain kuvaajia, joista oma mieleni saa iloa

    Kyllä, tärkeintä on että oma motivaatio pysyy yllä säästämisen suhteen. Siitä lipeäminen on kuitenkin paljon "kalliimpaa" kuin muutamien prosenttien erot tuotoissa. Samasta syystä itse blogin alkuaikoina mittasin omaa kehitystä reaalisesti euroina enkä puhtaana sijoitustuottona. Kun lisäksi vielä elettiin rajua karhumarkkinaa osoittautui se erinomaiseksi tavaksi pitää omaa motivaatiota yllä.

    Säästäminen on yllättävän paljon psykologiaa.

    VastaaPoista