keskiviikko 14. syyskuuta 2011

The Projektin kausikatsaus

Kun pihalle katsoo, ei voi olla huomaamatta syksyn saapumista. Voinkin olettaa, että eiköhän purheduskesä 2011 ole (Minun osalta) takana. Ajattelin nyt katsoa taakse ja tarkastella mitä on opittu ja mitä kesästä 2011 on jäänyt käteen - toistaiseksi.


Syksyinen kuva työpaikkani ikkunasta: Lämpötila +14 C
 
Alku?
 
Kaikkihan lähti liikkeelleelle säästämisestä ja siihen saatavasta motivaatioista (tai sen puutteesta). Parhaan motivaation säästämiseen saa siten, että mielessä on joku tavoite tai haave, johon säästää. Ja mitä mielekkäämpi haave, sitä parempi motivaatio.

Kun sellaista sitten mietin ja pohdin, osui silmääni (vihjeestä) vanhempieni perhetuttujen matka Karibialle - omalle veneellä. (blogi: S/Y Verde -maailman merillä)

 
Sitä kun lueskelin ja katselin kuvia, en voinut olla kuvittelematta itseäni lämpöisiin vesiin ja tunnelmiin - omalla veneellä. Ja niin kuin sanontakin kuuluu: Siitä se ajatus sitten lähti.

 
Tapahtumat kronologisessa järjestyksessä (karkea luettelo)
  • Talvi 2010-2011: Talousblogien lueskelua & säästämiseen liittyviä juttuja -> päätös omasta tavoitteesta ja projektitsta.
  • Helmikuu 2011: Blogin pystytys ja The Projektin alku
  • Helmikuu 2011: Venemessut. Hienoja veneitä ja törmääminen purjehduskouluihin
  • Huhtikuu 2011: Purjehtijakurssin teoria
  • Kesäkuu 2011: Purjehtijakurssin purjehdukset
  • Kesä 2011: Päivä- ja iltapurjehduksia, retkipurjehdus sekä siirtopurjehdus 
Kesäpurjeen purjehtijakurssilla tietoa tuli aivan älyttömästi ja aluksi tuntui, että onko tämä muka näin vaikeaa? Lähinnä ehkä siksi, kun termejä ja toimintoja oli paljon ja monia asioita tehtiin lyhyessä ajassa niin paljon, harjoitellen erilaisia tilanteita. Mutta kun tieto on hautunut ja purjehduksia on tullut alle, voin kyllä hyvällä omallatunnolla sanoa, että itse purjehdus on todella helppoa. Ja todella leppoista sekä mukavaa. Sielä ei häslätä.
 

Haastavimpia ovat laiturista lähdöt tai lähinnä niihin saapuminen. Niistäkin väittäisin jo selviäväni lähes kiitettävästi (Hyvissä olosuhteissa) - Päällikkyydestä, vastuista, navigoinnista ja muusta vielä puhumatta.

Airistolla heinäkuussa 2011
 
Purjehdus on nyt miehistön jäsenenä hallussa. Seuraavaksi on vuorossa saaristolaivurin koulutus ja sitä kautta navigointia ja paikanmäärittämistä, sekä muita veneilyyn liittyvää perusasiaa. Mielenkiinnolla kohti talvea! Tästä on hyvä jatkaa.
 
 
**********************
Tapahtumat lyhyesti, kevät ja kesä 2011
- The Projektin asettamat tavoitteet ovat toistaiseksi toteutettu
1) Olen oppinut purjehtimaan
2) Olen saanut säästöön kaavaillun summan
***********************
 
 
S/Y Verde - Inspiraationi lähde
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti