tiistai 25. marraskuuta 2014

LUT - Maailman 300 parhaan joukossa

Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto on yksi maailman 300 parhaasta yliopistosta kansainvälisesti arvostetun Times Higher Education World University (THE) -rankingin mukaan. LUT on rankingissa sijalla 276−300.
Tämä tarkoittaa, että kyseisen rankingin mukaan LUT kuuluu yliopistomaailman parhaaseen kahteen prosenttiin. UNESCO:n arvion mukaan maailmassa noin 17 000 yliopistoa.
Suomen yliopistoista LUT on siis toiseksi paras teknillinen yliopisto ja kaikista maan yliopistoista kolmanneksi paras. Pohjoismaisista yliopistoista ainoastaan Karoliininen instituutti, Tukholman yliopisto ja Uppsalan yliopisto pääsivät maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Suomalaisyliopistoista Helsingin yliopisto on sijalla 103 ja Aalto-yliopisto sijoilla 251−275. Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Turun yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto ovat sijoilla 301–400.
Vaikuttaa siis siltä, että ainakaan opetuksen laadussa ei pitäisi olla mitään valittamista, mikäli vertaillaan maailman muihin yliopistoihin, sekä uskotaan ko. rankingiä. Ja minähän uskon. +hymiö.

Edit: Lisätään vielä mukaan parhaimmisto:

Vertailun kärkipäässä ovat tuttuun tapaan englannin lielisen maailman yliopistot: California Institute of Technology (Caltech), Harward ja Oxford. Listaa johtava Caltech on LUT:n tapaan kooltaan kompakti ja hyvin fokusoitunut. 
Uutinen LUT:n sivuilla.


(THE on maailman arvostetuimpia yliopistorankingeja. Siinä sijoitetaan järjestykseen maailman 400 parasta yliopistoa. Aineiston tuottaa Thomson Reuters. Arvioitavat osa-alueet ovat tutkimus, opetus, kansainvälisyys ja rahoitus. Listaus on tehty 13 indikaattorin perusteella. LUT osallistui THE-rankingiin nyt ensimmäistä kertaa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti