tiistai 15. maaliskuuta 2011

Japanissa jyrisee - Etumatka kutistuu

Maaliskuun alun sijoitusten jälkeen minulla oli mukava etumatka kuun lopun tavoitteeseen. Huhtikuun alussa  pitäisi kasassa olla 4 270 e. Parhaimmillaan kasassa oli 4 635 e, eli etumatkaa oli mukavat 365 e. Nyt on kululut nelisen päivää Japanin järistyksistä, ja Japanin indeksi Nikkei syöksyy syöksymistään.




Myös muun maailman markkinat luonnollisesti laskevat, (joskaan ei niin dramaattisesti) kun kaikki vaikuttaa aina kaikkeen "globaalissa taloudessa". Etumatkaa on vielä kuitenkin 225 e, mutta todennäköisesti vielä kutistuu. Tälläiset isot katastrofit ovat aina hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää hajautus on. Oman salkun kehitys näyttää nyt katastrofin jälkee seuraavanlaiselta:


Niiausta sielä lopussa on havaittavissa. Jos kuvaajaa katsoo vain ilman lisäyksiä voidaan huomata, että mistään mullistavasta pörssivuodesta ei ole vuonna 2011 kyse, ainakaan vielä maaliskuuhun mennessä. 
Mitä tämä tarkoittaa nyt minun kannaltani, ja suhteessa strategiaani? 

Vastaus: Hyvältä!!

Oma strategiani on ostaa, ja ostaa, ja ostaa... jne. Nykyinen kurssien kehitys tarkoittaa sitä, että meikäläinen saa samalla summalla enemmän kuin ennen. On siis pieni alennusmyynti alkamassa (tai alkanut jo). Seppo Saarion ns. "pörssiraamattu" (Miten sijoitan pörssiosakkeisiin) sanoo myös, että sijoittajan kannalta parhaimia ja otollisimpia tilanteita ostaa ovat juurikin maailman laajuiset ja isot katastrofit. Tällöin pörssit yleensä vähän syöksyvät, ja ovat hetkellisesti halvempia. Näitä ilmiöitä on helppo katsoa historiasta, jolloin mm. "911" ja muut vastaavat tapahtumat ovat notkautelleet pörssejä somasti. Silloin pitää ostaa, kun halvalla saa.

Toivotaan, että laskua (eli alennusta) jatkuisi nyt, sanotaan, useita kuukausia, tai vaikka pari vuotta. Silloin kerkeän saada suuremman hyödyn tästä tilanteesta. Mitä pidempi, sen parempi.


Kun tuota Nikkein kuvaajaa katsoo, niin seuraava lisäykseni kohde lienee selvä. Kun joka kuukausi en tasapainoisesti millään voi kaikkea hajautusta hoitaa, niin seuraava lataukseni menee täysipainoisesti Aasiaan. Tarkemmin sanottuna voisi olla paikallaan ladata nimenomaan vähän Japania, maailman toisiksi suurimman talouden, indeksiä.

Tsemppiä ja jaksamista Japaniaan, mutta toivotaan ettei indeksi vielä aivan heti sieltä nouse - saavat laskea vielä jonkin aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti