torstai 24. maaliskuuta 2011

Seuraavassa jaksossa..

Pitää laittaa nyt tähän hieman ylös, mitä huhtikuussa on tapahtumassa ja tulossa. (Olkoot siis huhtikuu "seuraava jakso"). Ensinnäkin, statistiikkaa! Insinöörikäppyrää vaikka muille jakaa, kun ensimmäinen 'kvrattaali' (vuosineljännes) on takana. Onpas aika mennyt nopeasti. Hyvä hyvä. Kvarttaalikatsaus pitää sisällään tietysti maaliskuun tulokset, mutta myös vertaillen tammi-, helmi-, ja maaliskuun erot. Euromääräiset tulokset ja kehitykset sekä indeksit, ja mitä loppuvuonna on odotettavissa.

Balancion

Pistän ylös alkuvuoden budjetoinnin ja toteutuman sekä loppuvuoden tavoitteita. Tästä saa hyvän kuvan, että mihin sitä rahaa on mennyt, ja paljonko on mennyt ns. turhuuksiin. Kuvaajaa on myös täältä suunnalta sitten tulossa.




Purjehtijakurssi

Jee, projektin varsinainen stratti tapahtuu su 17.4 (eli viikkoa myöhemmin kuin oli alkuperäinen suunnitelma). Tällöin on vuorossa kurssin teoriaosuus. Kurssi koostuu kokonaisuudessaan siis neljästä (tai viidestä) kerrasta, joista yksi on teoriaa ja loput veneenkäsittelytaitoja käytännössä veneellä. Veneharjoittelu tapahtuu vasta toukokuussa, kun jäät ovat sulaneet ja sää parempaa.

Meren selkä taittuu

Tilasin yhden kirjan (jonka nimi yllä), jota olis tarkoitus lueskella. Kirja kertoo erään pariskunnan matkasta huviveennä pitkin maailman meriä. Se on hyvää nojatuolimatkailua kun kuvia on paljon, mutta sielä saa varmasti myös hyvää kuvaa siitä, mitä purjehdusarki pitää sisällään. Pistän myös siitä vähän raporttia tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti