maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kuinkas ne sijoitukset näin kesäkuumalla?

Lomat alkaa olla lusittu ja heinäkuukin on jo valunut yli puolen välin. No, onneksi edessä on vielä yksi mukava retkipurjehdus Turun kauniissa saaristossa. Siellä pitäisi neljä päivää viihtyä. Onneksi ihan hyvää säätä tiedossa. Tästä raporttia ensi viikolla.

Nyt kuitenkin voisi hieman vilkaista sijoituksia ja niiden tilanteita.

***************************

Fixura (Pankkiirikikkailu, osuus salkustani 10%)

Pienestä epäilystä huolimatta huomasin juuri, että kaikki "asiakkaani" ovat kuin ovatkin maksaneet ensimmäiset eränsä - joskin yksikään ei maksanut eräpäivään mennessä. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan. Raportti maksuista näyttää tältä:


Jos kaikki jatkuu kuten elokuvissa, kokonaistuotto näyttää osapuilleen tälläiseltä:


Suomen ravitalli Oy (salkustani 1,8%)

I.P Lento on tahkonnut ihan hyvin euroja tallille, ja varsatkin ovat debytoineet jo harjoituskisojen merkeissä. Tätä (lähes nimellistä) sijoitusta on hauska seurata vierestä, ja katsoa mitä tuleman pitää.


Kikkailusalkku (salkustani 22%)

Kikkailusalkkunihan koostuu tällä hetkellä muutamasta Suomalaisesta yrityksestä (tässä järjestyksessä): Talvivaara, Sampo, Metso ja Nokia. Hyvästä heinäkuun alusta  huolimatta kikkailusalkku ei näytä trendiä muuttavan: laskua pukkaa. Tällä hetkellä "kikkis" on tippunut 9,78 %.


Indeksiosuudet (Ylivoimaisesti suurin osuus: Salkustani 69 %)
(Sisältö näkyy alasivulla sijoitukset)

Rahastoindeksit pärjäävät hyvin, ainakin kun vertaa paikalliseen pörssiin. Tällä hetkellä heinäkuu on jopa plussalla (+0,6%), kun esim OMXH (jota vastaan olen päättänyt skabailla) on miinuksella huomattaavasti.

Kokonaissalkullani menisi ihan mukavasti, JOS tuon kikkailusalkun paino olisi pienempi (kuten suunnitelmassani on tarkoiutuskin). Nyt tuo penteleen Kikkis vetää kokonaistuottoa kokoajan kohti tonttia. No, eiköhän se vielä sieltä myös sitä ylöspäin kisko, kun parempi aika koittaa.. Ehkä.

Sijoitusten tuotto, alkuvuosi 2011.
Sijoitusteni kokonaistuotton kuvaaja näyttää alkuvuoden osalta suhteellisen synkältä. Mutta silti erittäin piristävä huomata, että salkun pääoman kehityksen kuvaaja (alin kuva) sen sijaan näyttää juuri sellaiselta, kuin sen pitääkin.





*********************


6 kommenttia:

  1. miten sinun fixuran sijoituksien kanssa on mennyt, mikä on ollut tuotto?

    VastaaPoista
  2. Voisin tästä muuten tästä muuten pienen raportin päräyttää vuoden alusta. Laitoin siis 600 sinen, ja lyhennyksiä olen saanut 250e ja tähän päälle 39e korkoja. Pikalaskulla siis 6,5% tuottoa toistaiseksi.. Mutta jos vinkkiä pitäisi antaa, niin välttäisin. Riski on suurempi kuin miltä vaikuttaa. Mutta JOS päättää kokeilla, niin mahd lyhyitä lainoja. (1 tai Max 2v)Ja min 20% korolla. pienempi korko EI ole merkki varmemmasta maksajasta :) Mutta taas ne max 30% on hieman epäilyttäviä myös... :) Uudelleen sijoutusta en, ainakaan vielä, ole tehnyt. Fixurassa siis makaa

    VastaaPoista
  3. oho, katkesi.. Siis siellä makaa tuottamattomana tuo 290e.. Pitäisi laittaa poikimaan se jonnekkin.

    VastaaPoista
  4. Hyvin mahdollista! Mutta valittu korko ei anna samaa vuotuista korkotuottoa, kun toi korkotuotto on riippuvainen lainatusa pääomasta. Mikäli lyhennykset pistää uudelleen kiertoon, niin korkotuotto nousee... korkoa korolle efekti syntyy :) Fixuran idea on lapsellisen helppo ja näen hyvät tuottomahdollisuudet. Olisi mukavaa saada noi riksitekijät kokonaan pois, mutta kyllä piru toi toisen yksityishenkilön reittaus on vaiheeta.
    Riskit ovat niin ja näin :) Toki jos sijoitettu pääoma on pieni niin riski on suurempi, sen takia kun riskin hajautus ei ole tarvittavan suuri. Olen itse aloittanut 10K sijoituksella, ja tarkkailen tilannetta vielä. Tammikuussa jos lyhennykset tulevat ajoissa, pistän 10k lisää ;) ...

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa mielenkiintoiselta, pitääpä alkaa seuraamaan tilannettasi. Ja kappas, asiallinen blogikin löytyi sieltä! Pitääpäs jossain välissä oikein ajan kanssa tutustua kirjoituksiisi =)

    Tsemppiä sijoutuksiin!

    VastaaPoista
  6. En malta odottaa, pistän huomenna sen 10k palveluun. Blogiin on kyllä satsattu osittain myös siksi, että designaus on myös harrastukseni. :)

    VastaaPoista